Kajaaniin lähdettiin lauantai aamuna noin klo 7.30. Hyvissä ajoin, että ei tarvitse kiireellä kulkea. Kerran pysähdyttiin välillä pitämään pissatauko. Leevistä on tullut innokas autoilija, hyppää kyytiin joka kerta kun vain huomaa, että auton peräluukku on auki. Parempi niin. Joo ja Kajaanissa olimme perillä kymmenen paikkeilla. Collieiden arvostelun piti alkaa 10.45, joten aikaa oli reilusti ennen kehään menoa. Käytiin pissimässä lähipuskat parkkialueella, kamat kainaloon ja menoksi.Ilma oli tosi tuulinen, puolipilvistä ja raittiin oloista.Kerkesin jo manata, kun ei tullut tilattua sitä näyttelytelttaa.Ilma kuitenkin lämpeni päivän mittaan ja parani huomattavasti, tosin tuuli riepotteli koko päivän telttoja ym.kevyen oloista.

      Portilla tarkastettiin näyttelynro ja tatska :) meille sattu semmoinen vanhempi setä joka ei osannut katsoa Leevin tatskaa ja jupisi siinä yhteydessä, että siru on parempi.Minä vakuutin että tatska on selvästi näkyvillä jos vaan osaa katsoa "oikeasta korvalehdestä", ja näyttelysäännöissäkin sanottiin jotta tatska on hyväksyttävä tunnistusmerkintä." Pikkusen ärsyttävä mies". Näyttelyalueella kasattiin Leeville uusi hieno häkki, mutta eihän se paljon kiinnostanut herrakaista, koska oli taas niiiin paljon muuta katottavaa ja haisteltavaa. Sai puoliväkisellä puskee Leevin häkkiin rauhottumaan.Mikä oli kyllä virhe liike, koska kaikki energia purettiin sitten kehässä. Junnu uroksissa ei ollutkaan kuin Sampo ja Leevi kisaamassa.Sampo sai hienosti EH 1 ja Leevi EH 2. Myös sisko Tessa oli junnu nartuissa ja pärjäsi vallan mainiosti, muistaakseni sai ERI:n.Veerakin esiintyi nuorten kehässä EH:n arvoisesti, äiskä Crazy sai ERI:n, valitettavasti en muista tyttöjen sijoitusta kilpaluokassa niin en ala arvailemaan.Täytyy sanoa, että Logranit pärjäsivät kaikki loistavasti.( kuulostiko liian leuhkalta?)

     Lappalaisissa siskon Saana sai ERI:n ja kilpaluokassa 3. varasertillä.Leevi jaksoi taas piipittää koko päivän, olin siinä luulossa et väsähtäis jo loppu päivästä, kun Saanan arvostelu alkoi vasta 13.15. Pahemmin en ois voinut erehtyä, energinen kaveri.Kotona olimme kuuden maissa, Leevillekin maistui ruoka vasta kotona, yritin kyllä tarjota jo iltapäivällä, mutta kaikki ne ihanat tyttäret ja muut koiruudet sekoittavat pojan pollaa.

   Laitan tähän vielä arvostelun;    Erittäin pentumainen, vielä kovin huolimattomasti liikkuva raajakas uros.Iso koira jonka täytyy asettua ajan myötä. Kaunis ilme, hyvät korvat.Ikäisekseen hyvä pään malli.Erinomainen kaula. Pehmeä ylälinja, tarpeeksi kulmauksia edessä ja takana. Liikkuu kapeasti edestä ja ahtaasti takaa. Hyväksyttävä hännän asento. Etuaskel voisi olla ulottuvampi.

    Kuvat tulee huomenna, jokin mättää kun kestää ladata niin turkasen kauan, ei jaksa värkätä koko yötä.Hyvää yötä, nyt paapaamaan.